Joukkueet > Juniorit > B-Juniorit www.riento.org
Edustusjoukkue
Juniorit
A-Juniorit
B-Juniorit
C-Juniorit
D-Juniorit

Ajankohtaista

22.03.2009:

RIENTO TAISTELI SAMMOSTA VOITON

Riento pystyi torjumaan Sammon vakaat aikeet porskuttaa kolmella voitolla välieriin. Sammon tavoite olikin jo enemmän kuin lähellä toteutua, kunnes viimeisillä hetkillä Riento syttyi taistelemaan ja onnistui kääntämään koko ottelun edukseen.


Pielavetiset ovat saaneet nauttia Sammon menestysvuosista mahan täydeltä ja suuret yleisöjoukot odottelevat mitalipelejä vielä kotonaan. Riennon nelisenkymmentä kannattajaa vahvistettuna väkevällä rumpuosastolla sai kuuluvan osan ottelutapahtumassa.

Ottelun alku oli Sammon hallintaa. Monipuoliset hyökkäykset jysähtelivät Riennon kenttään keskeltä, laidoista ja kolmesta metristä. Riento pysytteli muutaman pinnan tuntumassa, mutta erän loput liukuivat Sammolle. Näytti siltä, että Riennolla ei riitä kovuus, tahto eikä konstit ohittaa Sammon joukkuetta. Kaksi erää Sammolle 25-17 ja 25-22.

Pitkällä tauolla Urmas oli saanut kaivettua Riennon taistelutahdon ja kovuuden esille. Kolmas erä tuli selvin numeroin Riennolle, 18-25. Riennon rumpuryhmä lisäsi kierroksia ja voimaa rytmeihin. Huutosakki heitti uuden satsin kurkkupastillia kitusiin ja kannusti yhä hurjemmalla voimalla muistamatta välillä hengittääkään. Neljäs erä eteni jo muutamaan Sammon ottelupalloon, mutta välistä jopa onnekkaastikin Riento taisteli pallon itselleen ja voitti 29-31.

Viides erä alkoi tasaisesti, mutta pian Riento kuroi 4 pisteen kaulan. Sampo tuli vielä 9-11 tilanteeseen, kunnes Riento takoi tarvittavat loppupisteet ja voitti 11-15. Päätuomari Koski mietti tovin viimeisen pallon jälkeen, kuka pallon voitti ja näytti luovan tauon jälkeen pallon voittajaksi Rientoa.

Pielaveden salissa alkoi loppumuodollisuuksien jälkeen Riennon pelaajien ja katsojien yhteistanssi pelaajien kiitellessä huippukatsomoa ja katsojat pelaajien hienoa taistelua.

Kaksi erilaista joukkuetta vastakkain

Sampo on taitava, kova ja kokenut pudotuspelijoukkue. Riihimäki pyöritti jälleen monipuolista ja nopeaa peliä ruokkien runsaasti keskimiehiä Säisää ja Heikkistä. Hakkuri Ojansivu oli tutun tehokas, mutta tuskaili välillä tekemisensä kanssa. Zhbankov peluutti yleispelaajina tasaisesti Sammelvuota, Herreeraa ja Seppästä.

Riento pärjäsi ottelun syöttökilpailussa, varsinkin ottelun loppujaksoilla. Riennon vastaanotto ja kenttäpuolustus toimi varsin mallikkaasti. Torjuntoja Sampo sai enemmän, puhumattakaan keskihyökkäyksistä, joiden määrä Sammolla oli kymmenkertainen Rientoon verrattuna.

Yllätysvoiton Riento nappasi ottelun lopulta kovalla tahdolla ja uhrautuvalla kenttäpuolustuksella. Ramos, Hernandez ja Leikas polttivat palloa niin lujaa, että Sammon useankin miehen torjunta taipui. Ismel teki Suomen liigauransa piste-ennätyksen, huikeat 32 pistettä. Jimmy oli koko ottelun ajan liekeissä. Yleispelaajina kentällä onnistuivat myös vaihdosta kentällä käyneet Sairasen Mikko ja Huovisen Olli. Tuomas hoiti liberon tehtävät tasaisen laadukkaasti.

Keskiviikkona jatketaan Joensuussa

Sampo antoi Riennolle lisämahdollisuuden. Ainut mahdollisuus napata Sammolta toinenkin voitto on saada pelaamiseen monipuolisuutta ja samanlainen tahtotaso, mihin ottelu päättyi Pielavedellä. Kotikatsomon kannustuksesta peli tuskin jää kiinni.

Varmaa on, että Sampo tulee entistä huolellisemmin valmistautuneena ja ammattimaisella asenteella urheilutalolle.

Turisti



Takaisin