Yhteistyökumppanit www.riento.org

Ajankohtaista

08.06.2009:

Tänä vuonna Power Cupiin osallistui varsin pieni joukko rientolaisia. Hauskaa oli tälläkin kertaa. Tuloksellisesti saaliina saatiin A-poikien seitsemäs ja C-poikien kymmenes sija.

Kerkkäsen Jaskan ohjaamassa bussissa oli tilaa levitellä tavaroitaan ja jäseniään. Matkassa oli A-poikien ja C-poikien joukkueet ja kaksi B-poikaa, jotka vahvistivat Pyhäselän joukkuetta.

Oulun Power oli hyvin järjestetty. Kilpailukeskuksena toimineessa Oulu-hallissa oli tilaa järjestää riittävästi ruuanjakolinjoja ja ruokailupöytiä, jäipä vapaata tilaakin mukavasti. Torstaina kahvi oli kortilla kuin sota-aikana, mutta sitäkin tarjontaa petrattiin perjantaiksi.

Säälle järjestäjät eivät mahtaneet mitään - se oli toki parasta mitä maasta juuri silloin löytyi. "Sunny Power Cup" ei ollut kovin aurinkoinen. Torstaina tuuli puhalsi koillisesta 13 metriä sekunnissa. Pallo lensi minne tuuli kuljetti, ja meinasi tukkakin lähteä mukaan. Lämpöä oli ehkä seitsemän astetta. Viikonlopun aikana sateli vettä, rakeita ja rätkäytti räntääkin. Pelit saatiin tietenkin pelatuksi ja sijoitukset ratkaistuksi.

A-pojat olivat lopulta seitsemänsiä 16 joukkueen sarjassa. C-pojatkin pääsivät juuri kymmenen parhaan joukkoon 32 joukkueesta. Mitaliputki katkesi, mutta se ei tunnelmaa pilannut - kotimatka sujui sutjakasti Jaskan turvallisissa ohjissa.



Takaisin