Toiminta > Seuraesittely www.riento.org
Seuraesittely
Jäsenyys
Harjoitusvuorot

Seuraesittely

Mutalan Voimistelu- ja Urheiluseura Riento ry perustettiin vuonna 1914. Seura toimi ensimmäiset vuosikymmenensä nimensä mukaisesti Mutalan työläiskaupunginosassa. Tärkeimmät toimintatilat olivat työväentalo ja sen viereinen kenttä. Luonnollisesti hyödynnettiin läheistä luontoa ja muuta ympäristöä. Seurassa alkuaikoina harrastetut lajit olivat urheilun kansallisia peruslajeja. Niinpä suurimman suosion saavuttivat yleisurheilu, hiihto ja paini. Unohtaa ei tietenkään sovi voimistelua, joka oli Riennossakin sekä naisten että miesten perusliikuntaa.

Mutalan Riento on toiminut koko olemassa olonsa ajan urheilun ja liikunnan yleisseurana. Kautta aikain seurassa on siis samanaikaisesti harrastettu useita urheilulajeja ja liikuntamuotoja. Mainittujen peruslajien lisäksi Riennossa on myös luisteltu, nyrkkeilty, pelattu pöytätennistä ja shakkia sekä tehty monenlaista muuta. Kuntoliikunta ja voimistelu ovat säilyneet vireinä aina nykypäiviin saakka. Toimipa seurassa takavuosina erillinen Riennon laulupelimannit.

Riennon toiminta painottuu tänä päivänä Rantakylään, Utraan ja Mutalaan. Toki toiminnat ulottuvat koko Joensuuhun ja lähikuntiin. Lisääntyvässä määrin niin maakunnan kuin valtakunnankin tasolla on tunnettu kiinnostusta seuran toimintoja kohtaan. Seuran näkyvyys on lisääntynyt viime vuosina monin tavoin.

Lasten ja nuorten kasvattaminen on koettu Riennossa tärkeäksi. Riennossa on toiminut lajiryhmien lisäksi erillisiä lasten yleisliikunnan kerhoja. Rientolaiset ohjaajat ja valmentajat ovat olleet keskeisessä asemassa muun muassa LETE-liikuntakasvatusaineistojen suunnittelussa ja tuottamisessa. Riennossa lapsille on tarjottu LETEn hengessä liikuntaa, elämyksiä, tietoja ja taitoja sekä elämää ja empatiaa.

Riennon urheilullisena lippulaivana toimii tänä päivänä lentopalloilu. Seuran edustusjoukkue pelaa neljättä kauttaan SM-liigassa kaudella 2007 - 2008. Edustusjoukkueen lisäksi Riennossa on useita juniori- ja kuntolentisjoukkueita. Seuran valmentajatiimissä pohditaan paitsi käytännön asioiden hoitumista myös yleisempiä kasvatuksen kysymyksiä. Riennon lentopallotoiminnasta on tehty Joensuun yliopistoon kasvatustieteen pro gradu –tutkielma (Korhonen Tuomas 2002).

Riennon vastuulliset päättäjät ovat kehittäneet seuratoimintaa usean vuoden ajan. Erilaisissa koulutus- ja suunnittelutilaisuuksissa on tehty uusia linjauksia, joilla on kohennettu seuraorganisaation toimivuutta. Riennon toiminnan yksi keskeinen tavoite on tarjota kasvattavia kohtaamispaikkoja kaikenikäisille kansalaisille.


 

Hallitus

Puheenjohtaja:
Veijo Saarelainen
p. 313 007 / 0400 913 585

Varapuheenjohtaja:
Marko Haakana
p. 040 715 4746

Sihteeri:
Matti Airaksinen
p. 050 4399464

Taloudenhoitaja:
Irja Koponen
p. 040 7020337

Jäsenet:
Kalevi Hämäläinen
Leila Lång
Kaija Martiskainen
Eija Sinkkonen
Olli Saarelainen
Matti Vänskä

Lentopallojaosto

Puheenjohtaja:
Veijo Saarelainen
p. 0400 913 585

Sihteeri:
Sirpa Savolainen

Jäsenet:
Sinikka Hälli
Pekka Korhonen

p. 041 451 2713
Markku Kaltiainen
p. 0400 176 228
Matti Vänskä
p. 0400 391 980